Elisa Lahtinen
Olen Elisa, elämää syvästi pohdiskeleva, lempeä, empaattinen ja helposti lähestyttävä kätilö. Innostun helposti uusista asioista ja unelmoin suuresti. Olen päättäväinen ja sinnikäs, mutta minulta löytyy myös tilanneherkkyyttä. Oma perhe ja ystävät ovat minulle tärkeitä. Olen jakanut elämäni, haaveeni ja unelmani yli 20v ajan nuoruuden rakkauteni ja ihastukseni kanssa. Olen äiti neljälle upealle tyttärelle.
Minun tarina
Muistan, kun kaksi nuorimmaista pikkuveljeäni syntyi ja vaikutuin kunnan kätilön käydessä meillä kotikäynneillä. Pienenä tyttönä haaveilin, että tuo olisi ihana ammatti minullekin. Unelmani toteutui, kun valmistuin kätilöksi vuonna 2011. Minulle on kertynyt työkokemusta monipuolisesti kaikilta kätilötyön osa-alueilta äitien, vauvojen ja perheiden parissa. Vuonna 2017 perustin oman yrityksen. Tällä hetkellä teen osa-aikaista kätilön työtä sairaalassa ja toimin sivutoimisena yrittäjänä Olennaisessa. Koen, että sairaalakätilön ja yksityisen kätilön työ täydentävät erinomaisesti toisiaan ja ammattitaito pysyy yllä. Olen innokas uuden oppija ja kouluttaudun jatkuvasti lisää taatakseni teille laadukkaat palvelut.
Kätilönä kuljen rinnallasi, hoivaan, hemmottelen ja kannattelen läpi raskauden, synnytyksen ja pikkuvauva-ajan. Valmennan, inspiroin ja rohkaisen vuosien aikana kertyneellä kätilön ammattitaidolla ja tiedolla valmistautuessasi synnytykseen - yhteen elämäsi merkittävimmistä hetkistä. Syntymän ihme herkistää minut joka kerta. Jokainen ihminen ansaitsee synnytykseen turvaa, hoivaa, rakkautta ja lempeää läsnäoloa. Positiivinen synnytyskokemus on suuri voimavara, joka kantaa pitkälle äitiyteen, vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja pikkuvauva-aikaan.
Kätilöpalvelut voivat sisältää toiveidenne mukaan mm. raskauden seurantaa ja tutkimuksia, keskustelutukea, synnytysvalmennusta, aiempien synnytyskokemusten käsittelyä, synnytyspelon hoitoa, synnytykseen valmistautumista, kehon tasapainotusta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen, imetysohjausta, vauvan hoidon harjoittelua, kotikäyntejä synnytyksen jälkeen. Palvelut ovat yksilöllisesti räätälöitävissä jokaisen elämäntilanteeseen sopivaksi.
Kätilöpalveluiden lisäksi valikoimastani löytyy kätilödoulapalvelut. sekä hoitoja ja hemmotteluja raskaana oleville, synnyttäneille, naisille, äideille, kaikille. Teen lisäksi vauvan kehoa tasapainottavia hoitoja. Vauvan kehoa tasapainottavan hoidot pohjaavat MyFasciaan sekä BabyBalance® – vauvahierontaan. Kaikki palvelut saatavilla myös kotikäyntinä.
Tule hengähtämään ja pysähtymään arjen keskellä, antamaan hetki aikaa tärkeimmälle ihmiselle, itsellesi ja nauttimaan käsissäni. Jos ajanvarauksesta ei löydy sopivia aikoja, niitä kannattaa kysellä suoraan minulta. Lisää tietoa minusta ja palveluistani voit lukea sivuiltani täältä.
Palvelut: Kätilön vastaanotto, Kätilön syvästi rentouttava ja vapauttava hoito, Synnytyksen käynnistys, Äitiysneuvola, Synnytysvalmennus, Imetysohjaus, Doulapalvelut, Vauvan kehoa tasapainottava hoito, Intialainen päähieronta, Kuumakivihieronta, Raskaushieronta, Hemmotteleva hieronta, Olennaisen hemmotteluhetki
Hintaluokka: 1