top of page
levonenphoto_olennainen2024_-048.jpg

Kaisa Selin

Olen Kaisa, kehon ja mielen yhteydestä ja aidoista kohtaamisesta aina uudelleen inspiroituva tanssi-liiketerapeutti. Minulle tuntuu merkitykselliseltä, että jokainen voi löytää kehoyhteyden, joka mullistaa oman maailman kohti tietoisempaa ja itsensä oloista elämää. Oma tanssitaustani sai minut kiinnostumaan tanssin ja liikkeen terapeuttisesta puolesta ja sillä tiellä olen edelleen.

  • Facebook
  • Instagram

Minun tarina

Joka kerta edelleen vaikutun, kun asiakas kohtaa itsensä aidosti kehoyhteyden kautta ja liikkuu kohti vapauttavalta tuntuvia muutoksia itsessään. On myös tärkeää, että vahvistan edelleen itse yhteyttä itseeni ja tällä hetkellä opiskelenkin Somaattiseksi liiketerapeutiksi, joka syventää osaamistani ihanasti ruumiillisuuden eri teemojen kautta.​

 

Koulutuksiltani olen tanssi-liiketerapeutin lisäksi sosionomi ja joogaopettaja. Lisäksi olen lisäkouluttautunut mm. traumoihin liittyen, ja luokseni voikin tulla käsittelemään myös elämän haastavammaltakin tuntuvia kokemuksia.

 

Kehollisuuden kautta voi nousta esiin asioita, jotka eivät avaudu pelkällä puheella, ja olenkin useasti todennut asiakastyössä, kuinka vaikuttavaa kehollisuutta huomioiva terapia on. Pidän tärkeänä, että kohtaamisissa vallitsee luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiiri, johon jokainen saa saapua juuri sellaisena kuin on. Kehollinen turva onkin yksi lempiaiheistani sen lisäksi, miten voimallisesti voi alkaa kuulla itseään, kun valjastaa kehotietoisuuden osaksi arkea ja elämää. Minulle on kunnia tavata jokainen tapahtumiini tai terapiatapaamisiin kanssani saapuva, ainutlaatuista tutkimusmatkaa itseensä tekevä ihminen. Koulutan ja ohjaan myös ammattilaisia tarpeidenne mukaan. Minulta voit tiedustella myös yksilöllisiä tapahtumia elämän erilaisiin hetkiin.

 

Kanssani voit kohdata liikkeen, kehotietoisuuden, luovuuden ja kuuntelevan kosketuksen kautta, mutta myös sanoille on aina tilaa. Olethan minuun yhteydessä jos kohtaaminen kanssani kiinnostaa.

 

Lisää minusta löydät www.piuma.fi

Palvelut: tanssi-liiketerapia, tilaustunnit

Hintaluokka: 2

Yhteystiedot

 

Kaisa Selin

bottom of page